Facebook Twitter Email Pinterest

Toni Vilander valittu AKK-Motorsport ry:n uudeksi puheenjohtajaksi

26.10.2025 / AKK / Viestintä

AKK-Motorsport ry:n liittokokous on valinnut Toni Vilanderin liiton uudeksi puheenjohtajaksi kaudelle 2026–2027. Valinta tehtiin sunnuntaina 26.10.2025 Jyväskylässä järjestetyssä liittokokouksessa.

Vilander tuo tehtävään laajan kokemuksen kansainvälisestä autourheilusta, vahvan lajitaustan ja modernin näkemyksen suomalaisen autourheilun kehittämisestä. Hän on kotoisin Kankaanpäästä, syntynyt vuonna 1980 ja työskentelee tällä hetkellä yrittäjänä, autourheilijana ja F1 TV-kommentaattorina.

Vilander tunnetaan erityisesti ratakuljettajana: hän on kaksinkertainen Le Mans-voittaja, FIA WEC-sarjan maailmanmestari ja pitkäaikainen Ferrarin tehdaskuljettaja. Kilpailu- ja lajikokemuksensa myötä Vilanderilla on vahva ymmärrys suomalaisen autourheilun eri tasoista – niin harrastajista kuin kansainvälisistä huipuistakin.

Puheenjohtajatehtävään Vilander lähti teemalla “Autourheilu ensin”. Hän haluaa kehittää liiton johtamismallia ja päätöksentekoa sekä vahvistaa harrastamista, seura- ja nuorisotoimintaa.

– “Koen, että yksi tärkeimmistä tehtävistäni on pienentää AKK:n ja kansallisen lajikentän välistä kuilua. Haluan selkeyttää päätöksentekoa ja tuoda toimintaan avoimuutta sekä yhteistyön henkeä. Autourheilu on yhteisö, jota rakennetaan yhdessä,” Vilander sanoo.

Vilanderin valinta viestii liiton uudistumishalusta ja halusta vahvistaa yhteyttä kentän toimijoihin. Hänen johdollaan AKK tavoittelee entistä osallistavampaa, läpinäkyvämpää ja tulevaisuuteen suuntaavaa toimintakulttuuria.

Toni Vilanderin vahva kokemus, kansainvälinen verkosto ja aito intohimo autourheilua kohtaan tarjoavat erinomaiset lähtökohdat johtaa liittoa tulevina vuosina.

Uuden puheenjohtajan toimikausi alkaa vuoden 2026 alussa ja kestää kaksi vuotta.

Lisätietoja:
AKK Viestintä, Katja Lindman, puh. 044 7360 325
katja.lindman@autourheilu.fi 

Kuva: AKK

Pisteet top 5

1. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 159 pistettä PiekUA (Rally2)
2. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 114 pistettä Huuha UA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Tuukka Shemeikka 97 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Jari Liiten / Per Almkvist 64 pistettä S (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 61 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2026

    1. 16.-17.1. SM Mikkeli Ralli, Mikkeli
    2. 29.-31.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
    3. 27.-28.2. SM Riihimäki Ralli, Riihimäki
    4. 22.-23.5. SM Imatra Ralli, Imatra
    5. 12.-13.6. SM Jyväskylän Kesäralli, Jyväskylä
    6. 14.-15.8. SM Ralli Kitee, Kitee
    7. 25.-26.9. SM Porvoo Ralli, Porvoo

SM-sarja sosiaalisessa mediassa